torstai 24. marraskuuta 2011

Onpas taas aika venähtänyt edellisestä kirjoitusesta. Lapset pitäneet kiireisinä sairastellessaan. Tuntuu taas perinteistä syysflunssaa olevan liikkeellä.


Talolla on saatu yläkerta kokoanaan eristettyä. Vielä pitäisi saada poistettua se vanha viemärin tuuletusputki, joka vuotaa. Väliseiniäkin aletaan pikkuhiljaa rakentelemaan. Päädyttiin vielä tekemään vaatehuone yläkertaan, jotta saadaan lisää säilytystilaa. Vaatehuone tulee lasten leikkihuoneen viereen. Päädyttiin nyt siis siihen, että yläkertaan tehdään nyt vain kaksi makuuhuonetta, toinen meille vanhemmille ja toinen lapsille. Lasten makuuhuoneen viereen jää avointa tilaa leikkihuoneeksi. Siitä saa sitten joskus, kun tytöt eivät enää suostu huonetta jakamaan, tehtyä kolmannen huoneen ylös.

 Vuotava viemärin tuuletusputki pätkäistynä.

Takka on nyt purettu uuden tieltä. Oli aika helppo homma ja suurin osa tiilistä saatiin niin hyvässä kunnossa irti, että niistä saa tehtyä ensi kesänä grillin pihalle. Takkamestari on käynyt purkamisen jälkeen korjailemassa hieman hormia ja siirtämässä hormin aukkoa alemmaksi. Ihmetteli ettei talo ole palanut maantasalle, niin huonossa kunnossa jotkut saumat ovat olleet. Onneksi siis takka meni vaihtoon. :)

Alkuperäinen takka. Takan päällä olevat esineet ovat edelliseltä asukkaalta jääneitä tavaroita.



Takka melkein kokonaan purettuna

Uusi takka tulee huomenna ja sunnuntaina takkamestari asentaa sen. Pitää toivoa, ettei tule kovin kylmää ilmaa perjantain ja lauantain väliseksi yöksi, jotta osat ei pääse kylmenemään liikaa. Takan osien kun pitäisi saada olla huoneenlämmössä jonkin aikaa ennen asennusta, talvella jopa 2vrk. Me saamme nostettua osat sisälle vasta lauantaina.


Tässä vielä kuvia rempan edistymisestä:

Lastenhuoneen seinä. Tuo ikkunahan jaetaan kahtia ja väliin tulee seinä.

Tämä ikkuna oli pienempi kuin muut sivuilla olevat pikkuikkunat, joten se suurennettiin samankokoiseksi.

Meidän makuuhuoneen seinää eristettynä

Tämän ikkunan alla oli hieman kosteutta, onneksi ei kuitenkaan mitään vakavaa.   






Yläkerran tuleva wc


Portaista näkee, kuinka pölyistä hommaa yläkerran purkaminen on ollut. Ylhäällä oviaukossa on vielä muovi estämässä pölyn tulemista alakertaan, mutta eihän se kaikkea suojaa, niinkuin tästä näkee.


Mukavaa loppuviikkoa kaikille lukijoille! :)

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Remontti edistyy

Paljon on talolla ehtinyt tapahtumaan ja ensimmäiset isommatkin tilaukset on tehty. Eilen hyväksyttiin tarjoukset aiemmin mainitsemastani Tulikiven takasta ja Domuksen ikkunoista. Vaihdetaan nyt samalla ikkunat koko taloon. Takka sekä ikkunat tulevat yllättävän nopeasti: takan osat saapuvat jo parin viikon kuluttua ja asennus on joulukuun ensimmäisellä viikolla, ikkunat saapuvat myös joulukuun alussa.

Yläkertaa on villotettu ja sisäkattoa sekä wc:tä alettu rakentamaan. Meillä oli hieman eri käsitykset, mitä villaa seiniin laitetaan. Itse olisin halunnut selluvillaa, mutta ehtivät ostaa lasivillaa. Harmittaa tämä ratkaisu, mutta eipä sille enää mitään mahda. Hyvinhän nuo eristykset on varmasti tehty, joten en usko että mitään homehtumisen vaaraa edes tulee.
Katossa on finnfoamia, kunnon tuuletusraon kanssa tietty.

Tässä hieman kuvia, kuinka kattotuoleja on tuettu seinien poistamisen jälkeen. Kuvat puhukoot nyt puolestaan. Minun piti kysellä mieheltä selostuksia kuville, mutta kysyminen on jäänyt, kun näemme toisiamme nykyään niin vähän. Toivottavasti näistä kuvista on kuitenkin apua jollekin. :) Kuvissa näkyvät tolpat ovat pysyviä ratkaisuja.



Tolpat on tuettu lattiassa oleviin paksuihin hirsiin











Kattotuolien tukemista ylhäältä




















 Tänään pääsen itsekin taas talolle. Otan samalla kuvia tämänhetkisestä tilanteesta ja yritän loppuviikosta ehtiä laittaa niitä tänne.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Pientä vastatuulta

Viikonloppuna käytiin omakoti-messuilla miettimässä erilaisia ratkaisuja taloon. Sovittiin tälle viikolle tapaamisajat kahden eri ikkunavalmistajan kanssa: Skaalan ja Domuksen. Lisäksi pyysimme Tulikiveltä tarjouksen takasta ja sovimme takkamestarin käynnistä.


Pieni pettymys oli, että ikkunoiden toimituksessa menee 4-6 viikkoa, pahimmassa tapauksessa alkuvuoteen. Eipä siis tarvitse enää haaveilla ollenkaan mahdollisuudesta, että pääsisimme jouluksi uuteen kotiin. No ensi jouluksi sitten. ;) Elätän kyllä salaa pientä toivetta, ettei niissä menisi noin kauan, kun kuitenkin asennamme ikkunat itse.


Takkamestari kävi eilen tutkimassa takan paikan ja myös hän valitteli kiirettä, kun niin moni haluaa saada valmista ennen joulua. Toivoi, että jos vaan mahdollista, niin takka tulisi vasta tammikuun alussa. 

Meille piti tulla takka osittain rapatulla pinnalla, mutta kuulema se on hyvin epäkäytännöllinen lasten kanssa, joten päädyimme sitten kokonaan kaakeloituun. Rapattu olisi vain sopinut muurin kanssa paremmin, mutta on tuo kaakeloitukin kaunis. Vielä pitäisi päättää, onko kaakelit harmaita vai luonnonvalkoisia. Valkoinen olisi ehkä sisustuksellisesti helpompi. Takkamalli on siis Tulikiven Kaltio:  http://tulikivi.fi/tuotteet/KALTIO_Takka_kulmatakkauuni

Kuva: Tulikivi

Yläkerrassa on päästy jo villoittamaan seiniä. Sielläkin saattaa hommat hieman hidastua, kun pitää odottaa ikkunoiden toimitusta. Lisää päivitystä myöhemmin, nyt lasten kanssa touhuamaan.